12.11.2024
Ehdolla liittohallitukseen: Emmi-Julia Lehtonen
Olen Emmi-Julia Lehtonen, kulttuurientutkimuksen opiskelija ja ylpeä Eurooppanuori! Kuvailen itseäni järjestöaktiiviksi, sillä Eurooppanuorten lisäksi olen toiminut aktiivisesti oman ainejärjestöni hallituksessa sekä Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan toimintafoorumissa. Eurooppanuorissa olen vaikuttanut kolmen vuoden ajan paikallisella tasolla Jyväskylän Eurooppanuorissa, joten minulta löytyy paljon kokemusta aluejärjestön toiminnasta sekä hyvät yhteydet paikallistoimijoihin. Haen nyt ensimmäistä kertaa liittohallitukseen, sillä haluan edistää Eurooppanuorten toimintaa valtakunnallisesti sekä ylläpitää tiivistä yhteistyötä liiton ja aluehallitusten välillä.
Kiinnostukseni Eurooppaan alkoi kuitenkin jo ennen liittymistäni ENuun, kun osallistuin Euroopan talous- ja sosiaalikomitean nuorten istuntoon Brysselissä 2018. Tuolloin yhdessä tekeminen unionin eri jäsen- ja hakijamaiden nuorten kanssa herätti minussa palon ajaa EU:sta kiinnostuneiden nuorten asiaa ja totesin, että sitä haluan tehdä jatkossakin!
Järjestötoiminta on minulle sydämen asian, sillä minusta on tärkeää, että voimme löytää järjestöjä, jotka tarjoavat turvallisen tilan olla oma itsensä ja kehittyä yhdessä muiden kanssa, samalla oppien tärkeitä taitoja. Kun itse liityin ENun toimintaan, mietin että tiedänkö tarpeeksi Euroopan unionista voidakseni olla osa tällaista järjestöä. Heti alussa kuitenkin selvisi, että ollakseen ENu ei tarvitse tietää kaikkea Euroopan unionista, vaan ENuissa opitaan yhdessä tekemällä!
Minulle Eurooppanuoret on turvallinen ja monimuotoinen yhteisö, jonka jäseniä yhdistää yhteinen tavoite tuoda Eurooppaa kaikille, taustasta, vakaumuksesta tai muistakaan tekijöistä riippumatta. Se on järjestö, jossa saa tehdä, oppia ja kuulua. Toimintaani ohjaa vahva halu tehdä Eurooppanuorista ja Euroopan unionista saavutettava kaikille siitä kiinnostuneille. Näin ollen kiteytän esittelyni lauseeseen: Eurooppa kuuluu kaikille!
Viimeisimmät artikkelit
- Ilmottaudu Eurooppanuorten vuosijuhlille! 10.6.2026
- Opinion from JEF Finland: UEF’s proposal on EU 2.0 is naive – European security cannot be guaranteed without Eastern Europe 29.5.2026
- Perinteinen Linnaseminaari järjestetään 14.-16.8., ja ilmoittautuminen on nyt auki! 25.5.2026
- Eurooppanuoret hakee tutkimusassistenttia nuoria ja turvallisuuspolitiikkaa koskevaan hankkeeseen 21.5.2026
- Suomen itsenäisyys vaatii Euroopan itsenäistymistä 8.5.2026
Lorem ipsum dolor sit amet, consectetuer adipiscing elit. Sed posuere interdum sem. Quisque ligula eros ullamcorper quis, lacinia quis facilisis sed sapien.
Asetu ehdolle Eurooppanuorten liittohallitukseen! Ohjeet ehdolle asettumiseen julkaistaan 15.9.
Lisätietoa hakemiseen ja ehdolle asettumiseen löydät täältä.
Lorem ipsum dolor sit amet, consectetuer adipiscing elit. Sed posuere interdum sem. Quisque ligula eros ullamcorper quis, lacinia quis facilisis sed sapien.
Liittokokoukseen on mahdollista osallistua etäyhteyksin tai kokouspaikalla. Etäyhteydellä osallistuminen on mahdollista vain ennakkoon liittokokoukseen ilmoittautuneille.
Lorem ipsum dolor sit amet, consectetuer adipiscing elit. Sed posuere interdum sem. Quisque ligula eros ullamcorper quis, lacinia quis facilisis sed sapien.
Tervetuloa Eurooppanuorten sääntömääräiseen liittokokoukseen vaikuttamaan ja päättämään järjestön toiminnasta ja valitsemaan liittohallituksen luottamustoimijat vuodelle 2022!





