20252025ArtikkelitKannanotto

Holokaustin kieltäminen kriminalisoitava Suomessa

27. tammikuuta vietetään keskitysleiri Auschwitz-Birkenaun vapautuksen kunniaksi vainojen uhrien muistopäivää. Holokaustin päättymisestä tulee kuluneeksi tänä vuonna 80 vuotta, mutta antisemitismi eli juutalaisviha on lisääntynyt ja luo turvattamuutta Suomen juutalaisyhtesössä. Eurooppanuoret vaatii Suomen eduskuntaa kriminalisoimaan holokaustin kieltämisen.


Natsi-Saksa murhasi holokaustissa yli kuusi miljoonaa juutalaista sekä viisi miljoonaa muihin ihmisryhmiin kuuluvaa ihmistä, kuten seksuaalivähemmistöjä ja romaneita. Holokaustissa juutalaisilta riistettiin ihmisoikeudet ja oikeus elämään. Euroopan juutalaisväestöä tuhottiin tahdilla, joka johti useiden Euroopan maiden juutalaisyhteisöjen täydelliseen tuhoutumiseen. 

Antisemitismin yksi muoto on holokaustin kieltäminen tai sen vähätteleminen. Holokaustin kieltäminen on kriminalisoitu 17 maassa, mukaan lukien Itävallassa ja Saksassa. Tarve kriminalisoinnille kumpuaa holokaustin kieltämisen vahvasta antisemitistisestä luonteesta. Valtaosa holokaustin kieltäjistä tekee sen mustamaalatakseen juutalaisia ja antaakseen ymmärtää, että holokausti olisi ollut suuri salaliitto, jossa yli 6 miljoonaa ihmistä ei todellisuudessa murhattu. Valtava todistusaineisto, johon kuuluu muun muassa valokuvia, natsien todistuksia Nürnbergin oikeudenkäynneistä ja keskitysleirit, tekee holokaustin kieltämisen tai vähättelyn mahdottomaksi ilman, että on jokin taka-ajatus tällaisen väitteen esittämiseen. Siksi kriminalisoimalla holokaustin kieltäminen estetään toinen tapa, jolla antisemitistinen puhe voidaan ilmaista. Holokaustin kieltämistä koskevat lait ovat syntyneet muualle Euroopassa, koska ihmiset levittivät väärää tietoa lietsoakseen vihaa juutalaisia vastaan. 

Holokaustista vastuunkantaminen on ollut Suomessa aina haastavaa ja liian myöhään toteutunutta. Vasta vuonna 2000 entinen pääministeri Paavo Lipponen oli ensimmäinen Suomen päämies, joka julkisesti pyysi anteeksi Suomen juutalaisluovutuksia. Suomen juutalaiseen seurakuntaan Helsingissä ja Turussa kohdistuu jatkuva uhka tänäkin päivänä. Syksyllä 2023 Helsingin juutalainen seurakunta joutui punnitsemaan muun muassa oviensa sulkemista jopa omalta seurakunnaltaan

“Suomessa elää edelleen vahva ja elinvoimainen juutalaisyhteisö, joka ansaitsee olla ja harjoittaa omaa uskontoaan turvassa. Kriminalisoimalla holokaustin kieltäminen voimme päästä lähemmäs yhteiskuntaa ilman vihapuhetta ja antisemitismiä. Suomi on sen juutalaisille velkaa,” ärähtää Eurooppanuorten puheenjohtaja Nea Baarman.

Holokaustin kieltäminen on aina antisemitististä vihapuhetta. Holokaustin tapahtumisesta ei käydä keskustelua - se tapahtui.

Lisätiedot:
Nea Baarman

Puheenjohtaja

[email protected]