Yleinen

Suomi ei saa jäädä junasta – raideleveyden uudistus on tervetullut

Posted on

13.5.2025 uutisoitiin, että hallitus valmistelee päätöstä raideleveyden muuttamisesta eurooppalaisen standardin mukaiseksi. Päätöstä arvosteltiin turhaksi ja Suomelle haitalliseksi EU-säädännöksi. Eurooppanuoret haluaa muistuttaa, että ratainfran muutoksilla on erityisesti myönteisiä vaikutuksia. Suomessa on ollut pitkään käytössä 1524mm raideleveys, joka poikkeaa eurooppalaisesta standardista. Syy tälle löytyy Venäjän historiallisesta vaikutuksesta sekä idänkaupasta, joka vaati raiteiden rakentamista venäläisen infrastruktuurin mukaisesti. Ensimmäisenä […]

Yleinen

Peruutusvaihde pois päältä: Euroopan tulee olla turvapaikka transsukupuolisille

Posted on

Yhdysvalloissa ja Isossa-Britanniassa viime aikoina tehdyt heikennykset transsukupuolisten asemaan osoittavat, että ymmärrys sukupuolten moninaisuudesta on osaltaan ottanut takapakkia länsimaissa. Eurooppanuoret seuraa huolestuneena kehitystä, jolla transihmisten oikeuksia ja ihmisarvoa heikennetään. Eurooppanuoret vaatii systemaattisia toimia Euroopan unionilta takapakille. Trans Europe and Central Asia -järjestön selvityksen mukaan vuonna 2024 transsukupuolisten oikeudet toteutuivat Euroopassa parhaiten Islannissa, Luxemburgissa ja Norjassa. […]

Yleinen

Hae mukaan Eurooppanuorten poliittiseen työryhmään!

Posted on

Haluatko vaikuttaa Eurooppanuorten poliittiseen toimintaan? Liity poliittiseen työryhmään! Eurooppanuoret tarjoaa jäsenilleen mahdollisuuden osallistua aktiivisesti poliittiseen työskentelyyn ja vaikuttaa Euroopan tulevaisuuteen. Kevätkaudella työryhmä keskittyy valmistautumaan syksyiseen nuorten EU-huippukokoukseen sekä tarkastelemaan Eurooppanuorten strategian uudistusta. Jos kiinnostuksesi on poliittisessa vaikuttamisessa, tämä on tilaisuutesi olla mukana. Työryhmässä pääset osallistumaan moniin jännittäviin ja ajankohtaisiin tehtäviin. Kevään aikana työskentelemme muun muassa […]

Yleinen

EU:n otettava vastuu romanien kokemasta syrjinnästä

Posted on

Romanien kansallispäivää vietetään 8. huhtikuuta. Tänä päivänä on syytä nostaa esiin Euroopan suurimman etnisen vähemmistön asema ja se järjestelmällinen syrjintä, jota romanit kohtaavat monissa jäsenvaltioissa. EU ei voi kutsua itseään yhdenvertaiseksi, tasa-arvoiseksi ja oikeudenmukaiseksi, kun miljoonia sen asukkaita systemaattisesti syrjitään. Romanien syrjintä ei ole vain kansallinen kysymys, vaan se koskettaa koko Eurooppaa. Euroopan unionin perusarvoihin […]

Yleinen

Eurooppalaista puolustusyhteistyötä on lisättävä

Posted on

Viimeaikaiset muutokset maailmanpolitiikassa ovat osoittaneet, että NATOn rinnalle tarvitaan entistä enemmän eurooppalaista sotilasyhteistyötä. Euroopan sotilaallisen autonomian vahvistaminen takaisi valmiuden vastata aseellisen konfliktiin myös ilman Yhdysvaltojen tukea. Eurooppanuoret vaatii eurooppalaisen sotilasyhteistyön lisäämistä.    Jäsenmaiden välistä sotilaallista koordinointia on vahvistettava esimerkiksi tiedustelutiedon lisäämisen ja yhteisten harjoitusten kautta. Tätä tavoitetta voidaan edistää esimerkiksi pysyvän yhteistyön rakenteen (PESCO) kautta, […]