Yleinen

Peruutusvaihde pois päältä: Euroopan tulee olla turvapaikka transsukupuolisille

Yhdysvalloissa ja Isossa-Britanniassa viime aikoina tehdyt heikennykset transsukupuolisten asemaan osoittavat, että ymmärrys sukupuolten moninaisuudesta on osaltaan ottanut takapakkia länsimaissa. Eurooppanuoret seuraa huolestuneena kehitystä, jolla transihmisten oikeuksia ja ihmisarvoa heikennetään. Eurooppanuoret vaatii systemaattisia toimia Euroopan unionilta takapakille.

Trans Europe and Central Asia -järjestön selvityksen mukaan vuonna 2024 transsukupuolisten oikeudet toteutuivat Euroopassa parhaiten Islannissa, Luxemburgissa ja Norjassa. Heikoiten oikeudet toteutuvat itäisessä Euroopassa ja Balkanin maissa. Suomi kuuluu Pohjoismaiden joukossa selvityksen kärkimaihin, mutta puutteita löytyy erityisesti terveyspalveluista ja kolmannen sukupuolen tunnistamisesta. Euroopan unionissa yhdenvertaisuus ja tasa-arvo ovat fundamentaaleja oikeuksia, jotka kuuluvat kaikille. Tämä kattaa myös seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt, jotka kohtaavat edelleen huomattavan paljon syrjintää, vihaa ja väkivaltaa. 

 

Euroopan unionin perusoikeuskirjan artikla 21 kieltää kaikenlaisen syrjinnän, joka perustuu esimerkiksi sukupuoleen tai seksuaaliseen suuntautumiseen. Tästä huolimatta EU-jäsenvaltioissa loukataan jatkuvasti transsukupuolisten eurooppalaisten oikeuksia. Syrjinnän kitkemiseksi ja oikeuksien edistämiseksi EU:n tulisi sanktioida jäsenvaltioita ankarammin näistä loukkauksista. Kyse on EU-kansalaisten perusoikeuksista, joita puolustamiseen unionin ja jäsenmaiden tulee keskittyä nykyistä enemmän. Transsukupuolisten juridiset oikeudet on tunnistettava nykyistä laajemmin EU-jäsenmaissa.

 

Vähemmistöjen oikeuksista poikkeaminen ei kuulu oikeusvaltioihin. Samalla kun muualla maailmassa otetaan takapakkia transihmisten oikeuksissa, EU:n tulee pystyä systemaattisesti turvaamaan sen kansalaisten oikeudet. 

 

 

Lisätiedot:
Nea Baarman

Puheenjohtaja

[email protected]

 

Eurooppanuoret on ensisijainen asiantuntija suomalaisessa Eurooppa-keskustelussa. Tule mukaan rakentamaan entistä parempaa Eurooppaa ja osaksi Suomen vaikuttavinta kansainvälisyyttä edistävää nuorisojärjestöä!