Suurvaltapolitiikan voimistuminen on saanut ulkopoliittisesti toimintakyvyttömän unionin vaikuttamaan kokoaan pienemmältä toimijalta. Sääntöpohjaisen maailmanjärjestyksen murentuminen tuo mukanaan haasteita, joihin EU ei voi vastata ilman aidosti yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa. Eurooppanuoret vaatii, että Euroopan unioni lisää yhteisen turvallisuuspolitiikan velvoittavuutta syventäen ulko- ja turvallisuuspolitiikan integraatiota. Itsenäinen Eurooppa on paras puolustus vihamielisiltä suurvalloilta.
Euroopan unionin yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka (YUTP) on epäonnistunut tavoitteissaan turvata rauhaa, edistää kansainvälistä yhteistyötä sekä suojella EU:n keskeisiä arvoja, kuten demokratiaa ja ihmisoikeuksia: Ukraina ei ole saanut ansaitsemaansa sotilaallista ja humanitääristä tukea, Yhdysvaltain sotaa Iranissa ei ole yksiselitteisesti tuomittu eikä Gazan kriisiin ole otettu selkeää kantaa.
Yhteisen ulkopolitiikan sijaan EU:lla on tällä hetkellä kaksikymmentäseitsemän erilaista ulkopoliittista linjaa, joista kompromisseja jatkuvasti haetaan. Jäsenvaltioiden ulkopolitiikan painopistettä on muutettava eurooppalaisempaan suuntaan, sillä nykyinen asetelma ei mahdollista yhteisten ulkopoliittisten linjojen muodostamista. Päinvastoin, se saa EU:n tuottamaan lähinnä mitäänsanomattomia, diplomaattisia lausuntoja aitojen tekojen sijaan.
Eurooppa-neuvoston yksimielisyysperiaate on yksi keskeisin este yhteiselle ulkopolitiikalle, sillä yksi jäsenvaltio kykenee halvaannuttamaan koko EU:n toimintakyvyn. Lisäksi jäsenvaltioiden veto-oikeus vaikeuttaa ulkopoliittista linjanmuodostusta. Neuvoston päätöksenteko nykyisessä muodossaan motivoi suurvaltoja puuttumaan yksittäisten jäsenvaltioiden sisä- ja ulkopolitiikkaan sekä vaaleihin. Yksimielisyysperiaate tulisi korvata määräenemmistömenettelyllä, jotta jumittunut ulkopolitiikka saataisiin liikkeelle.
Itsenäisempi ulkopolitiikka ei ole mahdollista ilman tiiviimpää eurooppalaista puolustusyhteistyötä. Enää ei tule pelkästään puhua eurooppalaisemmasta NATO:sta, vaan myös turvallisuuspoliittisesti itsenäisemmästä Euroopasta. Trumpin Yhdysvallat ei enää ymmärrä NATO:a sinä alkuperäisenä puolustusliittona, joksi se maailmansotien jälkeen rakennettiin, vaan jatkuvana kiristyskeinona. Lisäksi Trumpin kaudella Yhdysvallat on vähentänyt sotilaallista läsnäoloa Euroopassa ja toistuvasti uhkaillut liittolaismaita.
Vaikka NATO on edelleen sotilaallisen yhteistyön muoto, on EU:n ja sen jäsenvaltioiden kehitettävä erityisesti eurooppalaista puolustusta. Tämä tarkoittaa esimerkiksi yhteisiä sotilashankintoja, panostuksia eurooppalaiseen puolustusteollisuuteen ja kansallisten asevoimien harmonisointia yhteiseurooppalaiseen malliin. Yhteiseurooppalainen puolustus todennäköisesti laskisi yksittäisten jäsenvaltioiden puolustuskustannuksia, eikä sen toiminta olisi riippuvaista esimerkiksi Yhdysvaltojen vaihtuvista hallinnoista, vaan komentorakenteet sijoittuisivat Eurooppaan.
Yhteiseurooppalainen puolustusyhteistyö vaatisi Lissabonin sopimuksen artikla 42.7 eli “puolustusartiklan” uudelleen tarkastelua. Artikla 42.7 velvoittaa kutakin jäsenvaltiota tukemaan toista jäsenvaltiota, jonka alueelle kohdistuu aseellinen hyökkäys. Artiklaa on kuitenkin uudistettava nykyisestä yhä velvoittavammaksi ja tarkempaan muotoon, sillä eurooppalainen puolustus ei voi perustua ainoastaan odotukseen solidaarisuudesta. Artiklassa pitäisi korostaa, kuinka hyökkäys yksittäistä jäsenvaltiota kohtaan tulkitaan koko EU:n alueelliseksi loukkaukseksi oikeuttaen yhteisen puolustuksen käyttöönoton.
Päivälleen seitsemänkymmentäkuusi vuotta sitten Schumanin julistuksessa todettiin, kuinka maailmanrauha vaatii toteutuakseen luovia ponnisteluita. Euroopan integraatio on esimerkki luovuudesta, joka on taannut historiallisen rauhan jäsenvaltioiden välille. Rauhanprojektina EU on taannut turvan myös itsenäiselle Suomelle. Ulko- ja turvallisuuspoliittisesti itsenäisempi Eurooppa kykenisi seisomaan vankemmin periaatteidensa takana vailla pelkoa suurvaltojen sanktioista. EU:n jäsenvaltioiden toiminta yhteisenä rintamana nostaisi suurvaltojen kynnystä painostaa yksittäisiä jäsenvaltioita. Yhtenäisempi Eurooppa ei ole uhka kansallisille identiteeteille, kielille ja kulttuureille. Päinvastoin, se takaa moninaisuuden jatkuvuuden - ja siksi Euroopan itsenäisyyden päivä on myös Suomen itsenäisyyden päivä.
Lisätietoja:
Pieta Päivänen