Elsa Kivinen

1.11.2022

Elsa Kivinen

Haen liittohallitukseen sillä olen toiminut hieman yli kaksi intensiivistä vuotta Pääkaupunkiseudun Eurooppanuorissa, ensin aktiivina, sitten tapahtumatyöryhmän puheenjohtajana ja kuluneena vuonna varapuheenjohtajana sekä rahoitus- ja hankevastaavana. Minua on kuvattu kunnianhimoiseksi, analyyttiseksi sekä helposti lähestyttäväksi ja avuliaaksi, strategioinnista ja tiedon jakamisesta syttyväksi henkilöksi. Lisäksi olen saanut paljon myönteistä palautetta idearikkaudestani ja omistautuneisuudestani asioille, joista välitän.

Kuluneen vuoden aikana olen koordinoinut kouluvierailuja, kirjoittanut Tähdistöön ja osallistunut JEF Europen järjestämään kansainväliseen tapahtumatarjontaan, mitä kautta aluejärjestömme sai lisärahoitusta. Olen valmis tekemään Eurooppanuorten toiminnasta vielä saavutettavampaa, innostavampaa ja vaikuttavampaa, ja mikä olisikaan parempi paikka tähän kuin liittohallitus!

Tule juttelemaan kanssani somessa: Instagramista ja Twitteristä minut löytää @elskivi!

Lorem ipsum dolor sit amet, consectetuer adipiscing elit. Sed posuere interdum sem. Quisque ligula eros ullamcorper quis, lacinia quis facilisis sed sapien.

 

Asetu ehdolle Eurooppanuorten liittohallitukseen!

Asetu ehdolle Eurooppanuorten liittohallitukseen! Ohjeet ehdolle asettumiseen julkaistaan 15.9.
Lisätietoa hakemiseen ja ehdolle asettumiseen löydät täältä.

 

Lorem ipsum dolor sit amet, consectetuer adipiscing elit. Sed posuere interdum sem. Quisque ligula eros ullamcorper quis, lacinia quis facilisis sed sapien.

 

Ilmoittautuminen liittokokoukseen on auki

Liittokokoukseen on mahdollista osallistua etäyhteyksin tai kokouspaikalla. Etäyhteydellä osallistuminen on mahdollista vain ennakkoon liittokokoukseen ilmoittautuneille.

 

Lorem ipsum dolor sit amet, consectetuer adipiscing elit. Sed posuere interdum sem. Quisque ligula eros ullamcorper quis, lacinia quis facilisis sed sapien.

 

Kutsu Eurooppanuoret ry:n sääntömääräiseen liittokokoukseen

Tervetuloa Eurooppanuorten sääntömääräiseen liittokokoukseen vaikuttamaan ja päättämään järjestön toiminnasta ja valitsemaan liittohallituksen luottamustoimijat vuodelle 2022!