Perinteisesti ajatellaan, että vain itsenäinen kansallisvaltio käyttää kansainvälistä valtaa. Tämä on harhaanjohtavaa nykymaailmassa. Nykyään monet suuret organisaatiot käyttävät valtaa, kuten ylikansalliset yritykset, ei-valtiolliset organisaatiot jne. Toisin sanoen ei tarvitse olla valtio, jotta pystyisi vaikuttamaan asioihin. 

EU käyttää valtaansa moni eri tavoin, kuten sisämarkkinoita hyödyntäen, kauppapolitiikalla ja kehitysyhteistyöllä. Sisämarkkinat ovat EU:n menestystarina, sillä missään muualla maailmassa ei ole vastaavanlaista järjestelmää. Se on EU:n valttikortti, jota se hyödyntää vallankäytössään. EU:n sisämarkkinat ovat erittäin houkuttavia niin eurooppalaisille kuin ulkomaisille yrityksille, koska markkinoiden sisällä asuu yli 400 miljoonaa ihmistä. Houkuttelevuutta lisää myös se, että markkinoiden sisällä kaikilla toimijoilla on samat säännöt, olit sitten eurooppalainen tai ulkomaalainen yritys. Tähän EU:n valta perustuu, eli lainsäädäntövaltaan. Kun EU laatii ja toimeenpanee uusia lakeja koskien sisämarkkinoita, silloin jokaisen toimijan, joka toimii sisämarkkinoilla, joutuu omaksumaan EU:n lait riippumatta siitä mistä päin maailmaa tulee sekä minkälainen lainsäädäntö omassa valtiossa on. Toisin sanoen, yrityksen pitää toimia EU:n lainsäädännön mukaisesti, jos yritys haluaa tehdä kauppaa EU:ssa. Monissa tapauksissa yritykset ovat omaksuneet EU:n tiukemman lainsäädännön sekä ajaneet samanlaista lainsäädäntöä omassa kotimaassaa. Täten EU on epäsuorasti pystynyt vaikuttamaan toisen valtion lainsäädäntöön. 

Kauppasopimukset kuuluvat osaksi tähän sisämarkkinalogiikkaan. EU:n kauppapolitiikka johtaa komissio, joka neuvottelee sopimukset ja tämän jälkeen vie sopimukset parlamenttiin sekä ministerineuvostoon hyväksyttäväksi. Vaikka sopimuksia kutsutaan “kauppasopimuksiksi”, itse kauppa jää niissä pienemmälle. Kauppasopimuksiiin lisätään EU:n puolelta monia ei-kaupallisia osia, kuten esimerkiksi molemmat osapuolet sitoutuvat demokratiaan, ihmisoikeuksiin jne. Toisin sanoen kauppasopimuksilla EU vaikuttaa toisiin osapuoliin siten, että toinen osapuoli joutuu hyväksymään EU:n lainsäädäntöä. (Jossain sopimuksessa) mainitaan, että EU:n täytyy ulkopolitiikassaan viedä eteenpäin EU:n arvoja ja kauppasopimukset ovat olleet siinä hyvä työkalu.

• Ei tarvitse olla valtio, jotta pystyisi vaikuttamaan asioihin. 
• EU käyttää valtaansa moni eri tavoin, kuten sisämarkkinoita hyödyntäen, kauppapolitiikalla ja kehitysyhteistyöllä.
• Sisämarkkinat ovat EU:n menestystarina, sillä missään muualla maailmassa ei ole vastaavanlaista järjestelmää.
• Yrityksen pitää toimia EU:n lainsäädännön mukaisesti, jos yritys haluaa tehdä kauppaa EU:ssa.
• Monissa tapauksissa yritykset ovat omaksuneet EU:n tiukemman lainsäädännön sekä ajaneet samanlaista lainsäädäntöä omassa kotimaassa.
• Täten EU on epäsuorasti pystynyt vaikuttamaan toisen valtion lainsäädäntöön. 

“Suvereenius” on ongelmallinen käsite, koska on syytä kysyä mitä sillä oikeastaan tarkoitetaan? Jos sillä tarkoitetaan täyttä määräämisoikeutta itseä koskevista asioista, niin mikään valtio ei ole suvereeni, sillä kaikki valtiot ovat tavalla tai toisella riippuvaisia toisistaan. Nykymaailmaa leimaa keskinäisriippuvuus, jossa talous on vahvimpana ulottuvuutena. Talouden takia valtiot ovat riippuvaisia toisistaan, päätökset, jotka tehdään Yhdysvalloissa vaikuttavat Euroopassa ja Aasiassa, päätökset, jotka tehdään Euroopassa vastaavasta vaikuttavat Yhdysvalloissa ja Aasiassa. Täten voidaan todeta, että mitkään valtiot eivät ole täysin suvereeneja, ei edes Pohjois-Korea. Suomen valtio ei voi tehdä päätöksiä pelkästään oman intressien mukaisesti, koska se on riippuvainen muista maista. 

EU kehittyi monen mutkan kautta, mutta ydinvahvuus sillä on aina ollut talous. Talous oli pitkälti se tekijä, joka määritti Euroopan yhdentymistä (integraatio). Talouden sitomisella pyrittiin siihen, että Euroopan mantereelle ei enää koskaan tulisi sotaa, koska sodan aloittavalle valtioille sodan käyminen tulisi kohtalokkaan kalliiksi. Nopeasti huomattiin, että tällainen järjestely kantoi hedelmää, koska talous elpyi nopeasti ja ihmisten elintaso nousi. Ajan myötä eurooppalaiset valtiot alkoivat tekemään syvällisempää yhteistyötä, koska kaikki hyötyivät siitä. Nykyinen EU rakentui Euroopan talousyhteisöstä (EEC). Talous on vieläkin EU:n suurin vahvuus ja alue, jossa se pystyy vaikuttamaan. EU on yksi maailman suurimpia talousalueita, kilpailee Yhdysvaltojen ja Kiinan kanssa. EU on vahva tekijä talouspuolella, esimerkiksi Komissio neuvottelee uudet kauppasopimukset, jotkin talous asiat kuuluvat EU:n yksinomaiseen lainsäädäntövaltaan. Eli tietyissä taloudellisissa asioissa EU pystyy päättämään itse, jolloin sen ei tarvitse neuvotella jäsenmaiden kanssa. Esimerkiksi kilpailusääntöjä muokkaamalla EU ei muokkaa vain eurooppalaisten yritysten toimintaa vaan myös niiden yritysten, joiden kotimaa ei ole Eurooppa. EKP on myös merkittävä tekijä, sillä sen vastuulla on rahapolitiikka. 

EU on myös vahva toisissa asioissa, vaikkakin ne eivät kuulu sen yksinomaiseen lainsäädäntövaltaan. Jäsenmaiden kanssa yhteistyössä EU:sta on tullut merkittävä ympäristövalta, EU on myös itse aktiivisesti ajanut tällaista asemaa itselleen. 

Jäsenmaat ovat luopuneet taloudellisesta suvereeniudesta, koska ovat havainneet, että keskinäisriippuvaisessa maailmassa, jossa talous on valtioiden ulottumattomissa, on helpompi ja käytännöllisempi sopia asioista ylikansallisessa instituutiossa. Taloudellisesti, sosiaalisesti ja monissa muissakin ulottuvuuksissa jäsenmaat ovat riippuvaisia toisistaan, joten tämän takia EU on olemassa. Tästä syystä EU pystyy jäsenmailta saadun mandaatin mukaisesti valtaa. Mutta tosiasia on myös se, että eivät jäsenmaatkaan ole suvereeneja, sillä nekin on riippuvaisia EU:n instituutiosta. 

Kukaan tai mikään tässä maailmassa ei ole täysin suvereeni, siinä mielessä kuten kuninkaat olivat joskus. Jokainen valtio, olit kuinka iso ja vahva, on tavalla tai toisella riippuvainen toisesta, täten “suvereeniuden” käsite menettää merkityksensä. EU on tietyissä talousasioissa itsenäinen päättäjä sekä vuosi vuodelta ja kriisistä kriisiin jäsenmaat ovat antaneet EU:lle lisävaltuuksia asioiden hoitamisessa, koska jäsenmailla on haasteita vastata yksin nykymaailman globaaleihin ongelmiin. 

• Nykymaailmaa leimaa keskinäisriippuvuus, jossa talous on vahvimpana ulottuvuutena.
• Suomen valtio ei voi tehdä päätöksiä pelkästään oman intressien mukaisesti, koska se on riippuvainen muista maista. 
• Jäsenmaat ovat luopuneet taloudellisesta suvereeniudesta, koska ovat havainneet, että keskinäisriippuvaisessa maailmassa, jossa talous on valtioiden ulottumattomissa, on helpompi ja käytännöllisempi sopia asioista ylikansallisessa instituutiossa.
• Esimerkiksi kilpailusääntöjä muokkaamalla EU ei muokkaa vain eurooppalaisten yritysten toimintaa vaan myös niiden yritysten, joiden kotimaa ei ole Eurooppa.

EU:n harjoittamalla sääntelyllä on monia vaikutuksia yritysten toimintaympäristöön ja kykyyn tuottaa innovaatiota. Yhtäältä sääntelyn voi nähdä haasteena yritysten toiminnalle, mutta sääntely myös fasilitoi yritystoimintaa merkittävästi erilaisten vaikutusten myötä. Esimerkiksi yhtenäiset kansalliset rajat ylittävät standardit tarkoittavat sitä, että yritysten ei tarvitse mukauttaa palveluitaan 27 eri maan standardien mukaan, vaan yksi muoto riittää. Tämä lisää ennustettavuutta ja kasvattaa mahdollisen asiakaskunnan kokoa, mikä puolestaan pienentää yritysten tuotannon yksikkökustannuksia ja näin ollen tarjoaa merkittävän skaalaedun.

EU:n harjoittama sääntely on pääosin tarkoitettu kuluttajan oikeuksien suojelemiseen. Tämä tarkoittaa sitä, että kuluttajat voivat luottaa unionin alueella ostamiensa tuotteiden ja palveluiden täyttävän riittävät laatuvaatimukset, ja että he ovat suojeltuja hyväksikäytöltä kauppaa käydessään. Sääntelyllä myös turvataan toimintaympäristöä ja toteutetaan poliittisia tavoitteita. Esimerkiksi ympäristönsuojeluun tarkoitettujen ja ilmastonmuutosta torjuvien säädösten tarkoitus on rankaista markkinatoimijoita heidän toimintansa ympäristöön ja luontoon kohdistuvista ulkoisvaikutuksista ja näin ohjata kuluttajien käyttäytymistä ympäristöystävällisempiin vaihtoehtoihin. Esimerkiksi muoviroskaa rajoittava lainsäädäntö kieltää muun muassa muovisten pillien käytön, mikä vaatii yrityksiä huomioimaan paremmin niiden toiminnasta koituvat haitat kuten muoviroskan päätyminen meriin, jolloin näitä haittoja voidaan vähentää pitkällä ajanjaksolla.

EU voi myös sääntelyn avulla edistää unionin alueella tapahtuvaa kilpailua sekä heikentää monopolien syntymistä. Tästä esimerkkinä voidaan mainita EU:n säännökset, jotka kohdistuvat Googlen ja Applen kaltaisiin digijätteihin, joilla on käytännössä monopolin kaltainen asema tarjoamiensa palveluiden osalta. EU on muun muassa uhannut Applea huomattavilla sakoilla, sillä se on komission mukaan väärinkäyttänyt digitaalisten markkinoiden portinvartija-asemaansa ApplePay-maksusovelluksen osalta. Komission mukaan Applen toiminta rajoittaa kilpailijoiden toimintaa markkinoilla, mikä uhkaa vääristää avointen markkinoiden toimintaympäristöä. EU:n digimarkkinoita koskevien säädösten avulla voidaan siis turvata yritysten yhtäläiset toimintamahdollisuudet ja edistää vaihtoehtoisten palveluiden toimintaa sen sijaan, että digitaalisten markkinoiden vallan annettaisiin keskittyä vain harvoille toimijoille.

• Yhtenäiset kansalliset standardit lisäävät ennustettavuutta ja kasvattaa mahdollisen asiakaskunnan kokoa, mikä puolestaan pienentää yritysten tuotannon yksikkökustannuksia ja tarjoaa merkittävän skaalaedun.
• Sääntelyn myötä kuluttajat voivat luottaa unionin alueella ostamiensa tuotteiden ja palveluiden täyttävän riittävät laatuvaatimukset, ja että he ovat suojeltuja hyväksikäytöltä kauppaa käydessään.
• EU voi myös sääntelyn avulla edistää unionin alueella tapahtuvaa kilpailua sekä heikentää monopolien syntymistä.
• EU:n digimarkkinoita koskevien säädösten avulla voidaan siis turvata yritysten yhtäläiset toimintamahdollisuudet ja edistää vaihtoehtoisten palveluiden toimintaa sen sijaan, että markkinoiden vallan annettaisiin keskittyä vain harvoille toimijoille.

Euroopan unioni on kohdistanut lukuisiin unionin alueella myytäviin tuotteisiin ja palveluihin säädäntöä, jolla määritetään näihin tuotteisiin ja palveluihin kohdistuvat laatustandardit. Tällä säätelyllä pyritään varmistamaan, että kaikki Unionin alueella myydyt tuotteet ja palvelut ovat turvallisia ja että kuluttajan oikeudet toteutuvat mahdollisimman hyvin. EU:n säädösten päällimmäisenä tavoitteena onkin useimmiten varmistaa EU-kansalaisten kuluttajansuojan toteutuminen. 

Ruokatuotteiden osalta pitää paikkaansa, että EU myös on asettanut erilaisia säännöksiä, joiden avulla voidaan varmistua siitä, että eri jäsenmaissa myytävät hedelmät ja vihannekset ovat laadultaan ja syötävyydeltään riittävän hyviä. Tämän pohjalta on myös muodostunut asetuksia (kurkkuja koskeva säädös nimenomaan oli asetus, ei direktiivi), joissa säännellään esimerkiksi siitä, kuinka käyriä kurkut voivat olla täyttääkseen riittävät laaturajat. Tämän lisäksi ruokatuotteiden muotoa säädeltäessä voidaan myös helpottaa pakkaamista, sillä laadultaan ja muodoltaan yhdenmukaiset vihannekset mahtuvat paremmin pakkauksiin kuin epätavallisen muotoiset vihannekset. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että käyrät kurkut olisivat kiellettyjä; sen sijaan ne vain kuuluvat alhaisempaan laatuluokitukseen.

Kyseinen kurkkuja ja muita vihanneksia koskeva asetus on myös kumottu jo vuonna 2008, jonka seurauksena kurkut ja muut vihannekset ovat nyt vain yleisten hedelmiä ja vihanneksia koskevien vaatimusten ja suositusten alaisia. Eli EU:n päätöksentekoprosessi on eläväinen ja kuluttajansuojaa koskevia kriteerejä muokataan aktiivisesti vastaamaan vallitsevia olosuhteita.

• Euroopan unioni on kohdistanut lukuisiin unionin alueella myytäviin tuotteisiin ja palveluihin säädäntöä, jolla määritetään näihin tuotteisiin ja palveluihin kohdistuvat laatustandardit.
• Tämän lisäksi ruokatuotteiden muotoa säädeltäessä voidaan myös helpottaa pakkaamista.
• Kyseinen kurkkuja ja muita vihanneksia koskeva asetus on kuitenkin kumottu jo vuonna 2008.
• EU:n päätöksentekoprosessi on eläväinen ja kuluttajansuojaa koskevia kriteerejä muokataan aktiivisesti vastaamaan vallitsevia olosuhteita ja toiveita.

Euroopan unioni ja sen instituutiot eivät päätä useimmista merkittäviin EU-virkoihin kohdistuvista valinnoista. Valinnat sen sijaan tekevät jäsenvaltiot sekä niiden kansalliset parlamentit ja hallitukset.

Esimerkiksi europarlamentaarikot valitaan Suomessa vapailla vaaleilla, joissa valittavista henkilöistä äänestävät vain suomalaiset itse. Komissaariehdokkaan puolestaan valitsee Suomen hallitus.

Hyvin harva suomalainen poliitikko on valittu EU:ssa korkeaan virkaan ilman, että valinnan olisi tehnyt nimenomaan Suomen kansa joko suoraan tai välillisesti Suomen valtiojohdon toimesta. Ne harvat suomalaiset poliitikot, jotka on valittu korkea-arvoisiin virkoihin Suomessa pidettyjen vaalien ulkopuolisessa kontekstissa ovat tyypillisesti toimineet erittäin korkea-arvoisissa kotimaisissa viroissa (esim. pääministerinä Jyrki Kataisen ja Alexander Stubbin tapauksessa) tai ovat tehneet erittäin pitkän ja ansioituneen uran politiikassa (esim. Heidi Hautala, joka on ollut poliittisesti aktiivinen yli 30 vuoden ajan toimiessaan mm. ministerinä sekä meppinä tällä ajalla).

• Euroopan unioni ja sen instituutiot eivät päätä useimmista merkittäviin EU-virkoihin kohdistuvista valinnoista.
• Hyvin harva suomalainen poliitikko on valittu EU:ssa korkeaan virkaan ilman, että valinnan olisi tehnyt nimenomaan Suomen kansa joko suoraan tai välillisesti Suomen valtiojohdon toimesta.

Suomi luovutti osan lainsäädäntövallastaan Euroopan unionille liityttyään sen jäseneksi 1995, mikä selittää uutisissa näkyviä asetuksia, direktiivejä, päätöksiä ja suosituksia. Lisäksi rahapolitiikka on nykyään Euroopan keskuspankin vastuulla, Suomen keskuspankin sijaan euroon liittymisen jälkeen. On syytä muistaa, että vain asetukset tulevat voimaan suoraan sellaisenaan EU:n jäsenmaissa. Direktiivit ovat toteutettavissa jäsenmaan oman lainsäädännön piirissä. Päätökset ovat täydentäviä ja koskevat enimmäkseen osaa jäsenmaista. Suosituksia ei ole pakko noudattaa, mutta ne antavat viitteitä tulevasta suunnasta. Suomella on kuitenkin oma lainsäädäntövalta eduskunnassa sekä maakunta- ja kunnanvaltuustot, jotka tekevät päätöksiä paikallisemmilla tasoilla koskien niille myönnettyjä tehtäviä. Lyhyesti sanottuna: Vaikka Suomi on luovuttanut osan itsenäisestä toiminnastaan EU:lle, se pystyy vaikuttamaan todella paljon omiin asioihinsa, nyt myös muiden maiden asioihin jotka vaikuttavat Suomeen suoraan. EU:n päätavoitteena on enemmän yhdenmukaistaa jäsenmaiden rajat ylittävää lainsäädäntöä.

Yleinen mielikuva on, että Saksa ja Ranska päättävät kahdestaan kaiken EU:ssa. Jos lukee tai seuraa yön pikkutunneille meneviä EU-tason neuvotteluita, yleensä melkein odotetaan kompromissiratkaisua tältä klassiselta Manner-Euroopan voimakaksikolta. Yleensä pienet maat muodostavat näiden vastapainoksi omia liittoumiaan, kuten Visegrad-ryhmä (Tshekki, Slovakia, Puola ja Unkari – tosin Unkari on herättänyt viime aikoina ryhmän muissa jäsenissä närää Ukrainan tilanteen takia) tai nuuka nelikko (Alankomaat, Itävalta, Tanska ja Ruotsi – Suomi silloin tällöin muuttaa tämän viisikoksi). Lisäksi osaavilla europarlamentaarikoilla yksittäinen maa voi vaikuttaa suhteessa todella paljon joihinkin EU-tason päätöksiin.

• Vaikka Suomi on luovuttanut osan itsenäisestä toiminnastaan EU:lle, se pystyy vaikuttamaan todella paljon omiin asioihinsa, nyt myös muiden maiden asioihin jotka vaikuttavat Suomeen suoraan.
• Pienet maat muodostavat suurten vastapainoksi omia liittoumiaan.
• Lisäksi osaavilla europarlamentaarikoilla yksittäinen maa voi vaikuttaa suhteessa todella paljon joihinkin EU-tason päätöksiin.