Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyyden lähestyessä olisi helppo ajatella, että viimeistään nyt EU ei tuo mitään sotilaallista lisäarvoa. On kuitenkin syytä muistaa, että Nato ja EU eivät mene täysin yksi yhteen jäsenyyksissä: Yhdysvallat, Kanada, Iso-Britannia, Turkki, Albania, Pohjois-Makedonia ja Montenegro eivät ole EU:n jäseniä, ja Irlanti, Itävalta, Kypros ja Malta sekä kirjoitushetkellä Suomi ja Ruotsi eivät ole Naton jäseniä. 

EU voi tuoda Naton rinnalle paljon lisähyötyä esimerkiksi yhteisten puolustusmateriaalihankintojen ja muiden yhteisten suorituskykyjen tarjoajana, joita voidaan toteuttaa joko pysyvän rakenteellisen yhteistyön puitteissa, tai kaikkien jäsenmaiden välillä. Vaikka Nato on Euroopan pääasiallinen puolustusratkaisu, se ei ole kaikenkattava ja sen rinnalle voidaan luoda mekanismeja joiden kautta Eurooppa voi ottaa enemmän vastuuta puolustuksestaan sekä sen rahoittamisesta riippumatta muista Nato-jäsenmaista. EU-tason panostukset yhteispuolustukseen tuovat kokoon perustuvia skaalaetuja ja tarjoavat mahdollisuuksia puolustusmäärärahojen käytön tehostamiselle. EU voi myös edistää sotilaiden ja sotilaallisen kaluston liikkumista jäsenmaiden välillä, sekä vahvistaa jäsenmaiden huoltovarmuutta sisämarkkinoiden ja yhteisten varautumisjärjestelyiden avulla. 

Euroopan unioni loi vuonna 2017 kehykset EU:n laajuiselle ja rajat ylittävälle puolustusyhteistyölle tutkimuksessa ja kehityksessä, minkä lopputuloksena oli Euroopan puolustusrahasto (European Defence Fund - EDF) vuonna 2021. Lisäksi Euroopan komissio hyväksyi heinäkuussa 2022 Euroopan parlamentin ja Eurooppa-neuvoston ehdotuksen Euroopan puolustusteollisuuden vahvistamisesta, joka sisältää 500 miljoonan rahoituksen kiireellisimpiin ja kriittisimpiin puolustushankintoihin, ehkäisten jäsenmaiden kilpailua samoista hankinnoista ja mahdollistaen kustannussäästöjä.

• Nato ja EU eivät mene täysin yksi yhteen jäsenyyksissä.
• EU-tason panostukset yhteispuolustukseen tuovat kokoon perustuvia skaalaetuja ja tarjoavat mahdollisuuksia puolustusmäärärahojen käytön tehostamiselle.
• EU:n yhteispuolustus vähentää sen riippuvuutta muista Nato-maista.

Vaikka on syytä muistaa, että jäsenvaltioilla on välitön ensimmäinen vastuu reagoida erilaisiin uhkiin, EU:lla on niitä tukeva koordinoiva rooli päätöksillä, jotka koskevat yleensä joko osaa tai koko EU:ta. EU hoitaa esimerkiksi humanitaarista apua ja pelastuspalvelua konfliktien ja katastrofien uhreille, mutta on myös monia Euroopan tasolla toimivia uhkiin erikoistuneita järjestöjä, jotka ovat EU:sta erillisiä.

EU on vastannut kriiseihin vaihtelevalla menestyksellä, mutta on viime vuosina osoittanut erityistä vahvuutta suorien uhkien edessä. Tämä kehitys on hyvästä, sillä vakavimmat uhat ovat niin suuria, ettei niihin varautumista ja vastaamista ole järkevää tai edes turvallista jättää yksittäisten jäsenvaltioiden vastuulle.  

Koronapandemian alussa EU:n pelastuspalvelumekanismin aktivointi ja tutkimusvarojen ohjaus koronavirustaudin tutkimukseen päätettiin jo tammikuussa 2020. Näiden lisäksi EU osallistui suojavarustetoimitusten ja rokotteiden yhteishankintoihin. Laajamittaisemman Ukrainan sodan alkamispäivänä 24.2. EU:n neuvosto hyväksyi henkilö- ja talouspakotteita Venäjää kohtaan. Lisäksi komissio myönsi lisärahoitusta hätäapuohjelmiin. Erityisesti nopea reagointi Ukrainan sotaan sai monet kyynikotkin yllättymään.

On myös muistettava, että EU rahoittaa tutkimus- ja innovaatiotoimintaa osittain tuleviin uhkiin erilaisten rahoituskehysten kautta, kuten esimerkiksi uusiin tulevia pandemioita varten. Näihin voi tutustua tarkemmin Innovation Radarin kautta.

Tärkeää uhkien kohdalla on, että jäsenvaltioilla on riittävä yhteisymmärrys uhkan vakavuudesta ja niihin vastaamisesta. Määräenemmistöpäätösten lisääminen olisi yksi keino varmistaa, ettei vakavan uhan edessä yksittäinen jäsenvaltio voi estää tehokasta yhteistoimintaa.

• Vakavimmat uhat ovat niin suuria, ettei niihin varautumista ja vastaamista ole järkevää tai edes turvallista jättää yksittäisten jäsenvaltioiden vastuulle.
• EU on viime vuosina osoittanut erityistä vahvuutta suorien uhkien edessä.

Kansainväliset sopimukset ja EU:n pakolaispolitiikkaa koskevat säädökset ovat vanhentuneita, eivätkä ne vastaa nykymaailman tarpeisiin. Osa EU:n ulkorajavaltioista joutuu kantamaan kohtuuttoman suurta vastuuta turvapaikanhakijoiden vastaanottamisessa ja käsittelyssä, mikä on erittäin vaikea tilanne sekä näille valtioille että turvapaikanhakijoille itselleen. Käytännössä samoin tapahtuisi rajavaltioiden kohdalla ilman EU:takin. EU:n keinovalikoima pakolaispolitiikassa on nykyisellään mitätön, sillä jäsenmaat eivät ole suostuneet antamaan unionille asiassa riittävää toimivaltaa. Olisi kaikkien eduksi, että EU:n suuremmat hartiat voitaisiin hyödyntää turvapaikanhakijoiden sujuvassa majoittamisessa, käsittelyssä ja kotiutumisessa. Tämä kuitenkin edellyttäisi muutosta nykyiseen pakolaispolitiikkaan.