EU tarvitsee omat puolustusvoimansa

Huhtikuussa Venäjä keskitti joukkojansa Ukrainan rajalle, mikä loi osakseen paheksuntaa sekä huolta Ukrainan sodan eskaloitumisesta. Toukokuussa Valko-Venäjä pakotti matkustajakoneen suorittamaan pakkolaskun omalle alueelleen voidakseen vangita kyydissä olleen matkustajan. Teko herätti jälleen paheksuntaa, huolta ja johti uusiin taloudellisiin pakotteisiin, mutta vastaava sotilaallinen pullistelu tuskin päättyy tähänkään. Pitkä rauha ei ole itsestäänselvyys, ja tämänkaltaiset tapahtumat Euroopan periferialla ovat selkeä viesti siitä, kuinka mitättömänä maanosan kykyjä vastata suoraan voimaan pidetään. Vaikka EU onkin maailman toiseksi vaurain instituutio, sotilaallisesti katsottuna se on pienempi kuin osiensa summa. Tämän tunnistavat myös liittolaisemme, kilpailijamme ja vihollisemme. Mikäli Suomi ja Eurooppa haluavat selvitä hamaan tulevaisuuteen, on tullut meidän aikamme rakentaa koko Euroopan kattavan puolustuksen pohjaa niin pian kuin mahdollista.

EU-jäsenvaltioilla on omat puolustushaaransa, ja luonnollisesti niihin kohdistuu kansallista ylpeyttä. Mutta mitä tapahtuisi, mikäli maanosa joutuisi kokonaisuutena vihamielisen toimijan vaikutuksen alaiseksi? Jäsenmaat ovat rakentaneet puolustustaan tavanomaisesti seuraavalla logiikalla: jos kotimaa joutuisi hyökkäyksen kohteeksi, vastaisimme itse sen puolustuksesta.. Nykytodellisuudessa me kuitenkin tuskin joutuisimme tilanteeseen, jossa esimerkiksi Ruotsi joutuisi hyökkäyksen kohteeksi, mutta Tanska, Suomi tai Ranska jäisivät tämän vaikutuksen ulkopuolelle. Sekä Lissabonin sopimus että terve järki velvoittaisivat meitä auttamaan jäsenmaatoveriamme. Juuri tämä voimien yhdistäminen tekee EU:sta niin vahvan: olisi surkeaa todeta puolustuksen jääneen tuon toiminnan ulkopuolelle, jättäen meille Euroopan, jolla on teoriassa maailman suurimpiin ja voimakkaimpiin kuuluvat sotilasvoimat, mutta ne on hajautettu jäsenmaiden kesken omiin heikompiin kammioihinsa.

Euroopan voimien standardisoinnista ja yhdistämisestä onkin jo pitkään vastannut ensisijaisesti Nato ja sitä kautta USA. Tämä puolestaan on aiheuttanut sen, että moni Euroopan maa luottaa siihen, että kun viheltää, niin Amerikka kyllä pelastaa. Mutta entä jos Amerikka ei autakaan, ja Naton vaatima sodanjulistus jää vain eleeksi ilman tekoja? Neuvostoliiton romahdettua Naton oma identiteetti on jäänyt avoimeksi kysymykseksi, kun Nato-maita ei enää yhdistäkään Neuvostoliiton uhka ja tarve kyetä tuhoamaan se. Sen on korvannut häilyvä liittouma, jossa jäsenet kuten Kreikka ja Turkki ovat toistensa kurkuissa ja USA kauppaa standardisoinnin nimissä omia sotilaallisia ratkaisujaan muille Naton jäsenille. Yhdysvaltain 45. presidentti Donald trump sanoi toimillaan hyvin selkeästi, että Euroopan ei enää tule luottaa siihen, että USA olisi aina ja ikuisesti globaali toimija. Nato tarvitsee selviytyäkseen rinnalleen vahvistavan organisaation, se tarvitsee EU:n puolustusvoimat.

Pysyvä rakenteellinen yhteistyö (PESCO) on vuonna 2017 aloitettu sotilaallista integraatiota jäsenmaiden välillä ajava EU:n mekanismi, joka luo rohkaisevaa pohjaa uskottavalle EU:n puolustukselle. Integroimalla jäsenmaiden kalustoa EU:n jäsenet kykenevät neuvottelemaan kaluston tuotannosta yhtenäisin voimin vastaavalla tavalla kuin koronarokotteiden osalta. Tämä toisi kaikille jäsenmaille parempaa ostovoimaa verrattuna siihen, että neuvottelut kalustosta käytäisiin yksitellen. Omavaraisemman aseteollisuuden taloudellista asemaa ei myöskään sovi sivuuttaa: EU:n sisämarkkinoilla toimii jo nyt arvostettuja kaluston valmistajia, joiden strateginen hyödyntäminen olisi ensiarvoisen tärkeää. Tämä integrointi yhtenäistäisi EU:n puolustusta ja loisi kokonaisuuden, joka kykenisi iskemään tarpeen vaatiessa todellisella voimalla. Kunhan kaluston lisäksi komentoketjutkin standardisoitaisiin EU:n sisällä, kyettäisiin suomalainenkin sotilas vähäisin vaikeuksin sijoittaa auttamaan toista jäsenmaata hädän hetkellä, ilman komentoeroavaisuuksien luomia ongelmia.

EU:n puolustuksen rakennuspalat ovat omilta osiltaan jo olemassa EU:n nopean toiminnan joukoissa sekä pysyvässä rakenteellisessa yhteistyössä. Näiden kahden toiminnon hienovarainen yhdistäminen on se, jossa meillä on vielä tehtävää, jotta nopean toiminnan joukot kykenevät muodostamaan EU:n rauhanajan puolustuksen selkärangan ja PESCO kykenee takaamaan, että Euroopan joukot kykenevät toimimaan yhdessä täydentävin kalustein. Niin kauan, kun me pysymme hajanaisina tulemme olemaan alttiina sotilaalliselle pullistelulle EU:n ulkorajalla. Niin kauan, kun me asetamme sokean uskomme siihen, että Amerikka on aina valmis taistelemaan Euroopassa, käännämme katseemme Naton rappeutumiselta sekä alistamme itsemme toisen vallan alaisiksi. Ainoa kestävä ratkaisu on, että EU takaa oman turvallisuutensa ottamalla välttämättömät askeleet kohti unionin omia puolustusvoimia. Mikäli emme niin tee, tullaan yksittäiset jäsenmaat aikanaan katkaisemaan kuin irto-oksat sen sijaan, että seisoisimme yhdessä kuin motti konsanaan, järeänä ja taipumattomana.

Kirjoittaja: Antti Stoor