202120212021ArtikkelitTiedoteUutisetYleinen

Eurooppanuoret järjestävät meppipaneelin 19.4.

15.4.2021

Eurooppanuoret järjestää 19.4. klo 17 meppipaneelin, jonka aiheena on LIFE-ohjelma. Panelisteiksi saapuvat mepit Ville Niinistö (Greens/EFA) ja Nils Torvalds (Renew Europe).

LIFE on EU:n ympäristö- ja ilmastotoimien rahoitusohjelma, joka perustettu vuonna 1992.

Osana neuvotteluita uudesta pitkän aikavälin budjetista 2021-2027 parlamentti ja neuvosto päättivät myös LIFE:n uudistamisesta. MEP Nils Torvalds on näissä neuvotteluissa edustanut parlamenttia ja MEP Ville Niinistö vihreiden ryhmää varjoesittelijänä.

LIFE on ainoa ohjelma, joka on täysin keskittynyt ympäristö- ja ilmastoratkaisujen kehittämiseen (ympäristö- ja ilmastotavoitteita tukevaa työtä rahoitetaan myös mm. rakennerahastoista). Vuodesta 1992 lähtien ohjelmalla on tuettu yli 4500 eri projektia, mm. ympäristöteknologioiden kehittämistä.

Tervetuloa mukaan seuraamaan keskustelua!

Lisätietoja:

Sera Savolainen

Eurooppanuorten korkeakouluharjoittelija

Eurooppanuoret on ensisijainen asiantuntija suomalaisessa Eurooppa-keskustelussa. Tule mukaan rakentamaan entistä parempaa Eurooppaa ja osaksi Suomen vaikuttavinta kansainvälisyyttä edistävää nuorisojärjestöä!