
7.11.2023
Sanna Keränen
Rohkeus, kokemus ja innostus vaikuttamiseen ajavat minua hakemaan luottamusta
Eurooppanuorten liittohallitukseen. Olen Sanna Keränen, EU:sta ja strategioista syttyvä politiikan
tutkimuksen opiskelija ja Eurooppanuori vuodesta 2019 alkaen. Valtio-oppinakin tunnetun
pääaineeni lisäksi olen opiskellut muun muassa viestintää, strategista julkisjohtamista.
Eurooppanuorista olen löytänyt parempaan tulevaisuuteen ja Eurooppaan uskovan, sekä
intohimoisesti vaikuttavan yhteisön. Tuleva vuosi on EU-vaalivuosi, eli tärkeä vaikuttamisen
paikka: siksi haluan olla mukana liittohallituksessa vaikuttavuuden terävöittämisessä ja strategian
uudistamisessa, johon minulta löytyy intohimoista täsmäosaamista.
Olen toiminut kaksi toimikautta Jyväskylän Eurooppanuorten hallituksessa panostaen aluejärjestön
aktiivisuuteen ja kansainvälisyyteen. Monipuolista järjestöosaamista on karttunut niin tapahtuma-,
kansainvälisyys- kuin viestintävastaavankin toimenkuvista. Omaan kokemusta myös
edunvalvonnasta ainejärjestöni entisenä koulutuspolitiikasta vastaavana hallituslaisena.
Järjestömaailmassa on luovittu myös haastava korona-aika, mikä harjaannutti työskentelyä
paineessa kuitenkin hyvinvoinnista ja yhteisöllisyydestä huolehtien.
Liittohallitus saisi minusta uudistushenkisen ja osaavan jäsenen, joka haluaa tehdä
Eurooppanuorista entistäkin vaikuttavamman ja avoimemman Eurooppa-liikkeen vahvistajan.
Nähdään liittokokouksessa!
Viimeisimmät artikkelit
- Hae mukaan Eurooppanuorten poliittiseen työryhmään! 14.4.2025
- EU:n otettava vastuu romanien kokemasta syrjinnästä 8.4.2025
- Nuorten osallisuuden lisääminen eurooppatietoisuuden kautta 3.4.2025
- Euroopan unionin on tuettava serbialaisten vaatimuksia hallinnon uudistamiseksi 25.3.2025
- 30 vuotta EU:ssa -seminaari 24.3.2025
Lorem ipsum dolor sit amet, consectetuer adipiscing elit. Sed posuere interdum sem. Quisque ligula eros ullamcorper quis, lacinia quis facilisis sed sapien.
Asetu ehdolle Eurooppanuorten liittohallitukseen! Ohjeet ehdolle asettumiseen julkaistaan 15.9.
Lisätietoa hakemiseen ja ehdolle asettumiseen löydät täältä.
Lorem ipsum dolor sit amet, consectetuer adipiscing elit. Sed posuere interdum sem. Quisque ligula eros ullamcorper quis, lacinia quis facilisis sed sapien.
Liittokokoukseen on mahdollista osallistua etäyhteyksin tai kokouspaikalla. Etäyhteydellä osallistuminen on mahdollista vain ennakkoon liittokokoukseen ilmoittautuneille.
Lorem ipsum dolor sit amet, consectetuer adipiscing elit. Sed posuere interdum sem. Quisque ligula eros ullamcorper quis, lacinia quis facilisis sed sapien.
Tervetuloa Eurooppanuorten sääntömääräiseen liittokokoukseen vaikuttamaan ja päättämään järjestön toiminnasta ja valitsemaan liittohallituksen luottamustoimijat vuodelle 2022!